Walk hard.

Tähän tämä viikon välein kirjoittaminen sitten taas lipsahti. Kaksi viikkoa on taas vierähtänyt ja työn tekeminen on kovassa vauhdissa. Puolivälissä mennään.

Ensimmäinen lomanjälkeinen viikko kampuksilla oli varsin hulinaa ja viikonloppu oli erittäin tervetullut. Hermojamme koeteltiin monella tapaa. Kampuksen poikien elämä on toisinaan kovaa ja työ jatkuu välillä myös työajan ulkopuolella. Juho ja Tatu saivat todistaa tätä kotonaan, kun poliisit hakivat siellä yöpyneen nuoren. Mitä on elämä, kun vanhemmat hylkäävät, ei ole paikkaa mihin mennä sekä lakka ja liottimet hallitsevat maailmaa?

Poikien kampuksen meno jatkui villinä ja poikain tärveltyä kampuksen kuljetuskalustoa, päätti työnantajamme laittaa koulumatkalle valvojan. Mitään muuta sen hartaammin toivomatta Tatu sai tehtävän osakseen. Tunnin mittaisen penkin ryskyttämisen ja naamaan tökkimisen jälkeen Tatu kertoo erään ruumiin osan kasvamisen otsassa lisäksi kasvaneensa henkisesti. Henkistä kasvua on lisännyt myös nuoren kanssa kahden kesken käydyt sielunhoidolliset keskustelut yksityisopetuksessa.

Tatun otsan kohotessa tytöt ovat olleet varsin tyytyväisiä rooleihinsa koulun keittiössä. Kokkaamisen ohessa on ollut myös helpompaa luoda syvällisempi kontakti tyttöihin, jotka vuorollaan ovat keittiössä apulaisina. Juho vuorostaan on löytänyt itsestään uusia puolia Aboriginaalitaiteen parissa ja henkilökohtaisten rumputuntien pitäminen oppilaille on tiivistänyt ohjaajan ja oppilaiden välisiä suhteita tuoden esille yksilön vahvuuksia. Viimeiset kaksi viikkoa on myös kulunut pohtiessa ohjaajuutta ja tiimin keskinäistä suhdetta osana auktoriteettiä. Tästä saivat kaikki osansa ollessamme myös maailmanlaajuisessa johtajuus seminaarissa (The Global Leadership Summit).

Kuluneen kahden viikon aikana olemme ehtineet töiltämme myös juhlimaan Juhon syntymäpäivää puutarhatöiden merkeissä tyttöjen kampuksen ja kirkon ulkoasua ehostaessa. Ja kävimmepä myös Perthin loisteliaalla Casinolla, johon ei Helsingin Royal Grand Casino aivan pysty vastaamaan. Kauneudesta sokaistuneena työnantajamme sponsoroi tyttöjen pelaamista, myös pojat olivat ykköset yllä. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan riittänyt suosion eikä rahan voittamiseen. Paska tsägä.

Lisäksi olemme saaneet viettää paljon aikaa Adam’s familyn hoivassa, josta pojille on tullut myös toinen koti. Mahtavia ihmisiä! Elokuvailtojen ja hyvän ruoan lisäksi kävimme Aqwa Parkissa. Siellä kuljimme vedenalaisessa putkessa haiden, kilpikonnien, rauskujen ja muiden meren olioiden ympäröimänä. Pääsimme myös koskettelemaan. Niin ja teimmepä myös koulutöitä, MK 7 Kansainvälisyys ja kirkot finnished!

…Nyt päätämme blogin kirjoittamisen tältä erää ja poistumme rannalta ennen kuin korvamme täyttyvät hiekasta…

Holiday Part 2: Naamat tummuu…

Sunnuntaina suuntasimme minivanimme kohti etelää yhden hajonneen akun siivittäminä. Olimme hädintuskin päässeet pihasta pois kun automme akku ilmoitti sopimuksensa päättyneen. Poikain isäntä, mekaanikko- jokapaikan höylä- keisari- kaikkien äitien isä- koko köörin kuvernööri AD pelasti tilanteen tuomalla uuden akun ja näin unohtumaton matkamme sai vihdoin alkaa.

Kuuden päivän mittainen Road Trip kulki läpi länsirannikon Perthistä Albanyyn asti. Matkan varrella kolusimme Bunsburyn, Busseltonin, Dunsboroughn, Margaret Riverin, Prevellyn, Pemberton, Walpolen, Denmarkin, Albanyn ja Kojonupin kaupungit, kylät ja kyläpahaset, jollaiseen matkamme myös lopulta kiehahti. Matkaa teimme tyttöjen kampuksen pikkubussilla ja yöt vietimme sekä autossa että teltassa camping alueilla yöpyen, keskimääräinen leiripaikan hinta 12 ASD/hölö. Päivittäin kokoontui myös suomalainen kesäkeittiö, josta ammensimme myös jokapäiväisen leipämme. Tämä tee (paikallinen päivällinen) valmistui arvon AD:ltä saaduin kaasuin, kattiloin ja keittimin, jotka osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi.

Trippimme varrella kohtasimme elämää ja elämyksiä, jotka ovat pinttyneet syvälle sisimpäämme. Ensimmäisenä etappina matkallamme pysähdyimme Bunburyn kaupungissa, jossa yritimme kovasti nähdä delffiinejä heille pyhitetystä näköalatornista. Todettuamme tämän toivottomaksi jatkoimme matkaa ensimmäisen yön majapaikkaan Busseltonin Kookaburra Caravan Parkiin. Kyseinen leirintäalue osoittautui viihtyisäksi. Leirintäalueen vieressä sijaitsevalla rannalla oli myös näkemisen arvoinen kilometrin mittainen laituri, ja kohtasimmepa yöllä myös ensin rotaksi luullun opossumin. Tämä veitikka löytyi roikkumasta telttamme yltä ja myöhemmin yöllä opossumeja tuntui olevan paikalla kokonainen legioona. Tämä oli varsinainen vitsaus Juholle ja Tatulle, jotka olivat oksasodan kohteena Star trek –äänimaailman keskellä.

Maanantai aamuna suuntasimme kohti Dunsboroughta, jossa suoritimme ostokset ja pojat ottivat mittaa paikallisista ”maankuuluista” piirakoista, voi pojat! Dunsboroughsta matkamme jatkui Cape Naturalisteen valaita katsomaan. SUCCESSFUL! Vuoden ihastelun ja ihmettelyn jälkeen matkamme jatkoi Caves Roadia etelään (joka on jo itsessään nähtävyys, ehkä maailman hienoin tie!). Poikkesimme matkalla Canyons Roadille ja Moses Rockille, joiden päädyistä löydetyt aallot olivat äitienne kuumia ja kylmiä aaltoja suurempia, nämä hipoivat törkeyttä ja meitä. Aalloilta päätimme päivämme rannoistaan kuululle Margaret Riverille, jossa yövyimme. Kyseinen camping alue oli länsi-Australian parhaaksi rankattu leirintäalue, jossa myös hinta oli kohdallaan.

Tiistain ohjelmassa oli Caves Roadin varrella sijaitseva tippukiviluola Mammoth Cave. Luola oli valtava ja suosittelemme sitä kaikille.Tämä lysti maksoi 20 ASD/hölö, well spent! Yritimme kovasti vierailla myös Lake Cavellä samalla lipulla, mutta hetken edettyämme matkamme tyssäsi oppaan omenointiin. Tatu kuitenkin päätyi hetken yllytyksen jälkeen lasten kumiluolaan, johon hän lopulta melkein juuttui. Luolilta matka jatkui Conto Springiin rapuja ja aaltoja toljottamaan, Mira koki tämän luonnon ihmeen ihollaan meren hellässä syleilyssä aallon (ra)kastellessa hänet.

Tiistain ja keskiviikon välisen yön majotuimme Prevellyn leirintäalueella, joka oli samalla matkamme kylmin kokemus. Aamulla poikien horkasta toivuttua suuntana oli Margaret River ja aamupala Colesista. Huomattuamme edellisen yön majapaikan avaimen jääneen palauttamatta, alkoi tästä villi seikkailu takaisin Prevellyyn ja taisto puuttuvaa polttoainetta vastaan tyttöjen jo lämmitellessä piirakoita seuraavalla leirintäalueella. Aamupalan viimein nautittuamme suuntasimme jälleen Prevellyyn, jossa Juho ja Mira perehtyivät surffauksen ihmeelliseen maailmaan yksityisopetuksen saattelemana. Lopputuloksena tästä oli väsynyt kroppa, mutta silti onnellinenmieli onnistuneesta suorituksesta. Tällä välin Tatu ja Sari miettivät syntyjä syviä rannalla värjötellessään. Ilta kului Margaret Riverin kauppoja kolutessa ja aterioidessa. Sen pituinen päivä se.

Torstaina nautimme viimeiset metrit Caves Roadista suunnaten Walpolen kylään. Matkalla poikkesimme Beedelupin putouksilla ja lenkkeilimme paikallisessa risukossa läpi punaisen puun (kirjaimellisesti). Walpole osoittautui idylliseksi maaseutukyläksi. Auringon jo laskiessa kävimme huiputtamassa Mount Claren, jolta emme nähneet juuri mitään toisin kuin läheiseltä näköalapaikalta John Lookoutilta. Upeat näkymät. Illan rauhan hiipiessä katselimme pelikaaneja majapaikan rannalla, nautimme viimeisestä ateriasta ja kauniin tähtikannen tuikkeesta ilon sekaisen ääntelyn, josta joku jo ilmaisikin mielipiteensä (Ihme hyssyttelyä).

Perjantaiaamuna kävimme kokemassa puiden suuruutta, ensin jättimäisen Giant Red Tingle Treen, josta siirryimme Tree Top Walkille. Tämä ilmoja hipova kävely ei hetkeen unohdu. Juho otti mittaa korkeanpaikan kammostaan 40 metrissä (Tatukin löysi omansa), joka osoittautuikin varsin miellyttäväksi touhuksi. Jälleen suosittelemme lämpimiksemme. Kävelyn aiheuttamasta riemusta toivuttuamme suuntasimme Albanyyn, josta jatkoimme matkaa suoraan kohti pohjoista ja Perthiä. Matkaa tässä vaiheessa kotikonnuille Clarksoniin oli kutakuinkin 520 kilometriä.

Matkan varrella ravitsimme itsemme Kojonupin kyläpahasen uuden ostoskeskuksen avajaisissa. Tarjolla olla ilmaisia leivoksia sandwicheistä täytekakkuun, joita osa meistä söi nälkäänsä jopa kohteliaisuuden rajamailla. Kojonupista matka jatkui…rajoitetusti. Noin 25 km Arthur Riveriltä etelään sanoi automme sopimuksensa lopullisesti irti. Syynä tähän oli jokin tuntematon vika, joka nosti moottorin lämmöt sfääreihin. Tämä ei kuitenkaan johtunut vain jäähdytysnesteen tai veden puutteesta, jota yritimme lukuisin kerroin huoltaa. Lopulta saimme jatkettua matkaa läheiselle noin 4 kilometrin päässä sijaitsevalle huoltoasemalle, josta työnantajamme Michael tuli meidät yön pikkutunteina trailerin kera noutamaan. Mainittakoon paikallisen huoltamomotellin vieraanvaraisuus ja sydämellisyys. Paikalliset ilmoittivat yöpymisen mahdottomaksi seudun vaarallisuuden takia. Motellin emäntä ruokki meidät kuudella piiraalla ja paikallinen väki otti heti asiakseen hoitaa tilanteemme. Beaufort Motel Albany highwayn varrella: kiitämme, kumarramme ja suosittelemme! Lopulta saavuimme kotiin Clarksoniin noin kello kolme yöllä. Sen pituinen se (tarkalleen ottaen 1500 km).

…Pysykää kanavalla...

Holiday Part 1: Alussa oli suo, quokka ja aussi.

Hei vaan, hei. Elämä on valintoja täynnä. Meidän valintamme oli tosiaan lähteä kv-harjoitteluun Australiaan ja viimeiset kaksi viikkoa olemmekin sitten viettäneet lähinnä lomaillen. Emme tiedä, kuinka maata, sen luontoa ja ihmisten vieraanvaraisuutta voisi tarpeeksi ylistää. Lomat on kuitenkin lusittu ja eiköhän tämä tästä vielä kurjuudeksi muutu.

Ensimmäisen lomaviikkomme aloitimme tosiaan raskaasti rannalla aurinkoa ottaen ja laudoilla keimoillen, josta käteen (lue:rööreihin) jäi aimoannos suolavettä ja taisipa Juho löytää muutaman hiekansekaisen simpukankin housuistaan. Sari tosin toteutti ensimmäistä lomapäiväänsä murjoittamalla koulutöiden parissa. Tiistaina suuntasimmekin sitten lautalla kohti Rottnest Islandia.

Rottnest Island on läpimitaltaan 11 kilometrin kokoinen saari Länsi-Australian Fremantlen kaupungin edustalla, noin 19 kilometriä rannikolta. Tämä on ainoa paikka maailmassa, jossa ystävämme rottakenguru, niin kutsuttu Quokka, elää luonnonvaraisena. Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä (Sari kuolasi): "Vähän se oli helmi".

Lisäksi saarta ympäri pyöräillessämme tapasimme liskoja, rapuja, mysteerisen nyrkinkokoisen karvajalka hämähäkin, upeita rantoja ja kristallinkirkasta vettä haaksirikkoutuneen laivan. Saaren ympäri seikkailtuamme yövyimme teltoissa Subwayn täyttäminä. Ihmisten mentyä nukkumaan Tatu ja Mira jäivät tuijottamaan tähtiä, joita oli kuin Aabrahamilla lapsia. Juhon voimattomuus ei suinkaan johtunut unen puutteesta tai Subwayn yliannostuksesta, vaan orastavasta reissulenssusta, joka myöhemmin puhkesikin viikonloppuflunssaksi.

Koska meille ei luonnollisesti mikään riitä, lähdimme seuraavana päivänä saarelta palattuamme haalimaan uusia kokemuksia.Tämän toteutimme yhdessä kampusten työntekijäpariskunnan ja heidän tyttönsä kanssa Caversham wildlife parkissa. Siellä näimme jälleen koalat, vompatit ja kengurut, joita pääsimme myös hipelöimään. Sympaattisia olivat nuo luontomme kappaleet. Kappaleena oli myös Tasmanian tuholainen, joka ei ole lainkaan niin kuin Looney Tunesissa väitetään. Ei pyörinyt. Loppupäivän vietimme perheen luona Madagascar 2 elokuvaa katsellessa ja pitsaa nauttiessa, erittäin sydämellinen ja mukava perhe.


Viikonlopun ohjelmaan kuului Perth Royal Show, jonka Juho flunssan köyrimänä skippasi. Showssa Mira, Tatu ja Sari kohtasivat maatilan eläimiä, käärmenäyttelyn, alpakoita ja monen moista markkinaelämää. Tatu kiljui huvilaitteessa kuin tyttö (näin väittivät), “no ei ollut possujuna piste fi”. Mira kiillotutti sikaa ja sari silitti sormusta. Viikonloppu kului muuten lepäillessä, leipoessa täydellisen täyteläistä suklaabanaanipähkinäkakkua herrojen isännälle AD:lle ja suunnitellessa seuraavan viikon Road Trippiä.