Sunnuntaina suuntasimme minivanimme kohti etelää yhden hajonneen akun siivittäminä. Olimme hädintuskin päässeet pihasta pois kun automme akku ilmoitti sopimuksensa päättyneen. Poikain isäntä, mekaanikko- jokapaikan höylä- keisari- kaikkien äitien isä- koko köörin kuvernööri AD pelasti tilanteen tuomalla uuden akun ja näin unohtumaton matkamme sai vihdoin alkaa.
Kuuden päivän mittainen Road Trip kulki läpi länsirannikon Perthistä Albanyyn asti. Matkan varrella kolusimme Bunsburyn, Busseltonin, Dunsboroughn, Margaret Riverin, Prevellyn, Pemberton, Walpolen, Denmarkin, Albanyn ja Kojonupin kaupungit, kylät ja kyläpahaset, jollaiseen matkamme myös lopulta kiehahti. Matkaa teimme tyttöjen kampuksen pikkubussilla ja yöt vietimme sekä autossa että teltassa camping alueilla yöpyen, keskimääräinen leiripaikan hinta 12 ASD/hölö. Päivittäin kokoontui myös suomalainen kesäkeittiö, josta ammensimme myös jokapäiväisen leipämme. Tämä tee (paikallinen päivällinen) valmistui arvon AD:ltä saaduin kaasuin, kattiloin ja keittimin, jotka osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi.
Trippimme varrella kohtasimme elämää ja elämyksiä, jotka ovat pinttyneet syvälle sisimpäämme. Ensimmäisenä etappina matkallamme pysähdyimme Bunburyn kaupungissa, jossa yritimme kovasti nähdä delffiinejä heille pyhitetystä näköalatornista. Todettuamme tämän toivottomaksi jatkoimme matkaa ensimmäisen yön majapaikkaan Busseltonin Kookaburra Caravan Parkiin. Kyseinen leirintäalue osoittautui viihtyisäksi. Leirintäalueen vieressä sijaitsevalla rannalla oli myös näkemisen arvoinen kilometrin mittainen laituri, ja kohtasimmepa yöllä myös ensin rotaksi luullun opossumin. Tämä veitikka löytyi roikkumasta telttamme yltä ja myöhemmin yöllä opossumeja tuntui olevan paikalla kokonainen legioona. Tämä oli varsinainen vitsaus Juholle ja Tatulle, jotka olivat oksasodan kohteena Star trek –äänimaailman keskellä.
Maanantai aamuna suuntasimme kohti Dunsboroughta, jossa suoritimme ostokset ja pojat ottivat mittaa paikallisista ”maankuuluista” piirakoista, voi pojat! Dunsboroughsta matkamme jatkui Cape Naturalisteen valaita katsomaan. SUCCESSFUL! Vuoden ihastelun ja ihmettelyn jälkeen matkamme jatkoi Caves Roadia etelään (joka on jo itsessään nähtävyys, ehkä maailman hienoin tie!). Poikkesimme matkalla Canyons Roadille ja Moses Rockille, joiden päädyistä löydetyt aallot olivat äitienne kuumia ja kylmiä aaltoja suurempia, nämä hipoivat törkeyttä ja meitä. Aalloilta päätimme päivämme rannoistaan kuululle Margaret Riverille, jossa yövyimme. Kyseinen camping alue oli länsi-Australian parhaaksi rankattu leirintäalue, jossa myös hinta oli kohdallaan.
Tiistain ohjelmassa oli Caves Roadin varrella sijaitseva tippukiviluola Mammoth Cave. Luola oli valtava ja suosittelemme sitä kaikille.Tämä lysti maksoi 20 ASD/hölö, well spent! Yritimme kovasti vierailla myös Lake Cavellä samalla lipulla, mutta hetken edettyämme matkamme tyssäsi oppaan omenointiin. Tatu kuitenkin päätyi hetken yllytyksen jälkeen lasten kumiluolaan, johon hän lopulta melkein juuttui. Luolilta matka jatkui Conto Springiin rapuja ja aaltoja toljottamaan, Mira koki tämän luonnon ihmeen ihollaan meren hellässä syleilyssä aallon (ra)kastellessa hänet.
Tiistain ja keskiviikon välisen yön majotuimme Prevellyn leirintäalueella, joka oli samalla matkamme kylmin kokemus. Aamulla poikien horkasta toivuttua suuntana oli Margaret River ja aamupala Colesista. Huomattuamme edellisen yön majapaikan avaimen jääneen palauttamatta, alkoi tästä villi seikkailu takaisin Prevellyyn ja taisto puuttuvaa polttoainetta vastaan tyttöjen jo lämmitellessä piirakoita seuraavalla leirintäalueella. Aamupalan viimein nautittuamme suuntasimme jälleen Prevellyyn, jossa Juho ja Mira perehtyivät surffauksen ihmeelliseen maailmaan yksityisopetuksen saattelemana. Lopputuloksena tästä oli väsynyt kroppa, mutta silti onnellinenmieli onnistuneesta suorituksesta. Tällä välin Tatu ja Sari miettivät syntyjä syviä rannalla värjötellessään. Ilta kului Margaret Riverin kauppoja kolutessa ja aterioidessa. Sen pituinen päivä se.
Torstaina nautimme viimeiset metrit Caves Roadista suunnaten Walpolen kylään. Matkalla poikkesimme Beedelupin putouksilla ja lenkkeilimme paikallisessa risukossa läpi punaisen puun (kirjaimellisesti). Walpole osoittautui idylliseksi maaseutukyläksi. Auringon jo laskiessa kävimme huiputtamassa Mount Claren, jolta emme nähneet juuri mitään toisin kuin läheiseltä näköalapaikalta John Lookoutilta. Upeat näkymät. Illan rauhan hiipiessä katselimme pelikaaneja majapaikan rannalla, nautimme viimeisestä ateriasta ja kauniin tähtikannen tuikkeesta ilon sekaisen ääntelyn, josta joku jo ilmaisikin mielipiteensä (Ihme hyssyttelyä).
Perjantaiaamuna kävimme kokemassa puiden suuruutta, ensin jättimäisen Giant Red Tingle Treen, josta siirryimme Tree Top Walkille. Tämä ilmoja hipova kävely ei hetkeen unohdu. Juho otti mittaa korkeanpaikan kammostaan 40 metrissä (Tatukin löysi omansa), joka osoittautuikin varsin miellyttäväksi touhuksi. Jälleen suosittelemme lämpimiksemme. Kävelyn aiheuttamasta riemusta toivuttuamme suuntasimme Albanyyn, josta jatkoimme matkaa suoraan kohti pohjoista ja Perthiä. Matkaa tässä vaiheessa kotikonnuille Clarksoniin oli kutakuinkin 520 kilometriä.
Matkan varrella ravitsimme itsemme Kojonupin kyläpahasen uuden ostoskeskuksen avajaisissa. Tarjolla olla ilmaisia leivoksia sandwicheistä täytekakkuun, joita osa meistä söi nälkäänsä jopa kohteliaisuuden rajamailla. Kojonupista matka jatkui…rajoitetusti. Noin 25 km Arthur Riveriltä etelään sanoi automme sopimuksensa lopullisesti irti. Syynä tähän oli jokin tuntematon vika, joka nosti moottorin lämmöt sfääreihin. Tämä ei kuitenkaan johtunut vain jäähdytysnesteen tai veden puutteesta, jota yritimme lukuisin kerroin huoltaa. Lopulta saimme jatkettua matkaa läheiselle noin 4 kilometrin päässä sijaitsevalle huoltoasemalle, josta työnantajamme Michael tuli meidät yön pikkutunteina trailerin kera noutamaan. Mainittakoon paikallisen huoltamomotellin vieraanvaraisuus ja sydämellisyys. Paikalliset ilmoittivat yöpymisen mahdottomaksi seudun vaarallisuuden takia. Motellin emäntä ruokki meidät kuudella piiraalla ja paikallinen väki otti heti asiakseen hoitaa tilanteemme. Beaufort Motel Albany highwayn varrella: kiitämme, kumarramme ja suosittelemme! Lopulta saavuimme kotiin Clarksoniin noin kello kolme yöllä. Sen pituinen se (tarkalleen ottaen 1500 km).
…Pysykää kanavalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti