torstai 11. marraskuuta 2010

Elämän julma sirkkeli Länsi-Australian taivaan alla.


Viimeiset viikot ovat olleet hyvin työntäyteisiä ja aikaa on kulunut niin paljon, että mainitsemme vain kohokohtia niistä. Turpaan on taottu suuntaan jos toiseenkin ja meno sen kuin villiintyy. Välillä on erittäin turhauttavaa, että poikien tekemisiä ei rajata eivätkä työntekijät saa puuttua poikien välisiin kohtaamisiin fyysisesti. KUTEN VÄLILLÄ OLISI TARVETTA JA KUINKA HALAJAISI.
Tässä kohtaa olisi lienee hyvä mainita tulevia harjoittelijoita ajatellen, että työ poikien kampuksella on paikoin todella haastavaa erityisnuorisotyötä. Viimeisten viikkojen tapahtumia ovat esimerkiksi poikien välisessä kamppailussa haljennut silmäkulma, päihtyneitä ja huumeiden vaikutuksen alaisia nuoria sekä jatkuvaa vääntämistä asiasta jos toisestakin. Viime viikolla pojat heittivät autosta ikääntyvää naista pullolla, linja-autoja kolikoilla, räkivät autoihin ja käyttäytyivät erittäin rasistisesti toisen koulun oppilaita kohtaan. Joskus ilman ja nyrkin väliin ovat osuneet myös Juho ja Tatu yrittäessään hillitä nuoria. Tällaisten konfliktien vähentämiseksi on ollut suunnitteilla rakentaa uusi kampus, joka vähentäisi konflikteja ja helpottaisi poikien käytöksen seurantaa. Kampuksen olisi tarkoitus valmistua jo seuraavaan kevääseen mennessä.
Tyttöjen kampuksella ei tapahdu mitään ihmeellistä, ikinä… Mira ja Sari viettävät suurimman osan ajastaan keittiöllä ja toisinaan kampuksen tytöillä ei meinaa kärsivällisyys riittää kokkaamisen keskellä. Tyttöjen kampuksella on niin kauan kivaa kun skonssit onnistuu. Lähtökohtaisesti arki tyttöjen kampuksella on huomattavasti rauhallisempaa ja leppoisampaa kuin poikien parissa. Tästä saivat myös Juho ja Tatu maistaa palan taivasta vieraillessaan kahden päivän ajan tyttöjen parissa. Viimeisen kahden viikon helmeilevimpiä hetkiä ovat olleet menestyksekkäät oppitunnit kampuksilla Suomesta ja suomalaisuudesta.


Varsinaisia kohokohtia ovat olleet Sarin opinnäytetyön palautus esitarkastukseen, josta Sarilla joi saikin mieleen jää(ty)neen palautteen. Tytöt ovat myös osallistuneet naisten raamattupiiriin vieraanvaraisen Rosemaryn ”pusutäti” luona. Pyörähdimmepä myös Sizzlerissä syömässä Adam’s familyn ja Caalepin kera. AWESOME! Kevyet kolmenkympin pihviateriat alkusalaatteineen (sisälsivät siis kaiken mahdollisen pastasta lähtien), juomineen ja jälkiruokineen. Sari ei ollut siellä. Bhuo HA HA ! Ja tämän jälkeen nautimme Hillarysin rannasta shoppailun kera. Sari ei ollut sielläkään. Tuliaisia saavat sitten kotona kaikki kivat ihmiset siellä. Ja maistelipa pojat vielä hieman jääkermaakin (You dream it, we ice cream it). Kyseisessä jäätelöbaarissa rakennat itse IHAN MINKÄLAISEN TAHANSA annoksen. Tatu nauttikin sitten suklaakoalamangojäätelön ja Juho veteli Australianvaniljamaltesersin kuorrutettuna mangolla. Jäätelöstä ja kylmästä pääsemmekin sitten kuumuuteen, Mira poltti itsensä (oikeesti). Lisäksi Mira on ollut pelinainen ja kävi Caapelin kanssa leffassa. Siellä ei ollut Saria (osa 3.1). Kuumuudesta pääsemme myös viimein sateeseen, jonka meitä lämpimästi kastellessa tulemme myös todennäköisesti päättämään tämänkertaisen osiomme.

Koska meillä ei ole enää muuta sanottavaa niin voimmekin kertoa poikien tekemästä neljän päivän matkasta isäntänsä kera. WARNING. Heikko hermoiset älkää vaivautuko.


Kaksi lehmipoikaa ja sonni


Eräänä marraskuisena torstaiaamuna kaksi suomalaista kulkijaa pakkasivat 4WD kärryn täyteen tavaraa ja suuntasivat matkansa isäntänsä kanssa kohti kaakkoa. Tuo Länsi-Australian aamu oli pilvinen ja ilmapiiri hyvin jännittynyt. Ensimmäinen merkittävä pysähdyspaikka sijaitsi Kokerbin rockilla, keskellä autiomaata kohoavalla kivellä. Tuolla kivellä kulkijoista keskimmäinen, nimeltään Juho, oli kävellä turmioon nimeltä seitti. Myös omistaja sattui olemaan paikalla. Samanaikaisesti kulkijoista nuorin kiitti Luojaansa, ettei ollut tuolloin tämän kyseisen Juhon housuissa. Kohtasivatpa kulkijat tuon Länsi-Australian taivaan alla myös liskoja ja kaikenkarvaisen isäntänsä, joka teroitti veitsiään auringon jo laskiessa. Ensimmäinen kärpästen ja tuhatjalkaisten täyttämä päivä oli tullut päätökseensä.




Koittipa toinen päivä ja nuo kolme matkaajaa suuntasivat jälleen vehkeensä kohti kaakkoa, tällä kertaa suuntana oli Hyden ja Wave Rock. Tämä aallokon muotoinen kallio piti sisällään monia salaisuuksia. Tuolta kiveltä saattoivat kulkijat nähdä suolajärven salaisuudet, hyökkäilevät liskot, toisiaan hellivät kengurut ja toisinaan kulkijan suihinsa kaappaavan valtavan Pythonin. Tuo paikka sisälsi jotakin hyvin taianomaista ja kiviäkin saattoivat luulla virtahevoiksi. Kiviäkin kiinnosti.


Päivä oli tulla jo päätökseen, kun saapuivat nuo kolme kulkijaa päivän viimeiselle kivelle, Mulka’s Cavelle. Tuo kammottivasta tarinoistaan tunnettu luola osoittautui hyvin mysteeriseksi ja salaperäiseksi paikaksi, jossa kulkijat kohtasivat alkuasukkaiden tekemiä maalauksia ja luolan onkaloiden hyisevän syleilyn. Luolasta selvittyään kulkijat tekivät matkaa tovin epävarmoina päämäärästään. Lopulta koitti aika yöpuun.
Koitti kolmas aamu ja sammakoiden halki yön kestänyt kummallinen kurnutus oli tullut päätökseen. Kulkijat olivat jälleen valmiina matkaamaan. Tänä kolmantena päivänä kohtasivat nuo tomun ja uupumuksen peittäneet kulkijat myös muuan taikametsän ja siellä sijaitsevan vanhan ja ränsistyneen palotornin. Tuonne aitauksen ympäröimälle alueelle pääsy oli ankarasti kielletty. Varoituksista huolimatta palotorniin jo kahden kulkijan kiivettyään alkoikin kolmas kulkijoista heiluttamaan tuota ilmoja halkovaa tornia ja tästäkös nuo kaksi riemastuivat. Torni huojui ja huojui ja kuolemanpelossaan kaksi nuorimmaista kiittelivät vatkaajaansa. Tärisevin jaloin viimein alas päästyään jatkoivat toverukset matkaansa. Kenguruiden loikkiessa rinnalla jatkui matka halki taikametsän. Eipä ollut aivan itsestään selvyys tuon reitin suorittaminen, mutta lopulta pääsivät kulkijat päämääräänsä. Boddingtonin rodeon oli aika alkaa.



Kulkijat olivat saapuneet keskelle villiä länttä. Cowboyden ja lehmityttöjen täyttämässä kyläpahasessa saivat ystävykset nauttia elävästä musiikista ja virtaavasta viljasta cowboyden ottaessa mittaa häristä ja hevosista. Päivän mittaan ystävykset kohtasivat uusia tuttavuuksia ja alkoipa noidenkin ränsistyneiden bootsienkin sisällä tanssijalka vipattamaan. Kolmas päivä oli tullut päätökseen.


Koitti neljäs aamu ja kulkijan matka kotia kohti. Vesiputoukset ja jättiläispadot jäivät taakse, kun väsyneitä kulkijoita leikkasi elämän julma sirkkeli. Jälleen kotona, huokasivat matkaajat painaessaan väsyneet päät tyynyihinsä. Aika velikultia.



maanantai 25. lokakuuta 2010

Walk hard.


Tähän tämä viikon välein kirjoittaminen sitten taas lipsahti. Kaksi viikkoa on taas vierähtänyt ja työn tekeminen on kovassa vauhdissa. Puolivälissä mennään.

Ensimmäinen lomanjälkeinen viikko kampuksilla oli varsin hulinaa ja viikonloppu oli erittäin tervetullut. Hermojamme koeteltiin monella tapaa. Kampuksen poikien elämä on toisinaan kovaa ja työ jatkuu välillä myös työajan ulkopuolella. Juho ja Tatu saivat todistaa tätä kotonaan, kun poliisit hakivat siellä yöpyneen nuoren. Mitä on elämä, kun vanhemmat hylkäävät, ei ole paikkaa mihin mennä sekä lakka ja liottimet hallitsevat maailmaa?

Poikien kampuksen meno jatkui villinä ja poikain tärveltyä kampuksen kuljetuskalustoa, päätti työnantajamme laittaa koulumatkalle valvojan. Mitään muuta sen hartaammin toivomatta Tatu sai tehtävän osakseen. Tunnin mittaisen penkin ryskyttämisen ja naamaan tökkimisen jälkeen Tatu kertoo erään ruumiin osan kasvamisen otsassa lisäksi kasvaneensa henkisesti. Henkistä kasvua on lisännyt myös nuoren kanssa kahden kesken käydyt sielunhoidolliset keskustelut yksityisopetuksessa.

Tatun otsan kohotessa tytöt ovat olleet varsin tyytyväisiä rooleihinsa koulun keittiössä. Kokkaamisen ohessa on ollut myös helpompaa luoda syvällisempi kontakti tyttöihin, jotka vuorollaan ovat keittiössä apulaisina. Juho vuorostaan on löytänyt itsestään uusia puolia Aboriginaalitaiteen parissa ja henkilökohtaisten rumputuntien pitäminen oppilaille on tiivistänyt ohjaajan ja oppilaiden välisiä suhteita tuoden esille yksilön vahvuuksia. Viimeiset kaksi viikkoa on myös kulunut pohtiessa ohjaajuutta ja tiimin keskinäistä suhdetta osana auktoriteettiä. Tästä saivat kaikki osansa ollessamme myös maailmanlaajuisessa johtajuus seminaarissa (The Global Leadership Summit).















Kuluneen kahden viikon aikana olemme ehtineet töiltämme myös juhlimaan Juhon syntymäpäivää puutarhatöiden merkeissä tyttöjen kampuksen ja kirkon ulkoasua ehostaessa. Ja kävimmepä myös Perthin loisteliaalla Casinolla, johon ei Helsingin Royal Grand Casino aivan pysty vastaamaan. Kauneudesta sokaistuneena työnantajamme sponsoroi tyttöjen pelaamista, myös pojat olivat ykköset yllä. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan riittänyt suosion eikä rahan voittamiseen. Paska tsägä.

Lisäksi olemme saaneet viettää paljon aikaa Adam’s familyn hoivassa, josta pojille on tullut myös toinen koti. Mahtavia ihmisiä! Elokuvailtojen ja hyvän ruoan lisäksi kävimme Aqwa Parkissa. Siellä kuljimme vedenalaisessa putkessa haiden, kilpikonnien, rauskujen ja muiden meren olioiden ympäröimänä. Pääsimme myös koskettelemaan. Niin ja teimmepä myös koulutöitä, MK 7 Kansainvälisyys ja kirkot finnished!












…Nyt päätämme blogin kirjoittamisen tältä erää ja poistumme rannalta ennen kuin korvamme täyttyvät hiekasta…

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Holiday Part 2: Naamat tummuu…

Sunnuntaina suuntasimme minivanimme kohti etelää yhden hajonneen akun siivittäminä. Olimme hädintuskin päässeet pihasta pois kun automme akku ilmoitti sopimuksensa päättyneen. Poikain isäntä, mekaanikko- jokapaikan höylä- keisari- kaikkien äitien isä- koko köörin kuvernööri AD pelasti tilanteen tuomalla uuden akun ja näin unohtumaton matkamme sai vihdoin alkaa.



Kuuden päivän mittainen Road Trip kulki läpi länsirannikon Perthistä Albanyyn asti. Matkan varrella kolusimme Bunsburyn, Busseltonin, Dunsboroughn, Margaret Riverin, Prevellyn, Pemberton, Walpolen, Denmarkin, Albanyn ja Kojonupin kaupungit, kylät ja kyläpahaset, jollaiseen matkamme myös lopulta kiehahti. Matkaa teimme tyttöjen kampuksen pikkubussilla ja yöt vietimme sekä autossa että teltassa camping alueilla yöpyen, keskimääräinen leiripaikan hinta 12 ASD/hölö. Päivittäin kokoontui myös suomalainen kesäkeittiö, josta ammensimme myös jokapäiväisen leipämme. Tämä tee (paikallinen päivällinen) valmistui arvon AD:ltä saaduin kaasuin, kattiloin ja keittimin, jotka osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi.

Trippimme varrella kohtasimme elämää ja elämyksiä, jotka ovat pinttyneet syvälle sisimpäämme. Ensimmäisenä etappina matkallamme pysähdyimme Bunburyn kaupungissa, jossa yritimme kovasti nähdä delffiinejä heille pyhitetystä näköalatornista. Todettuamme tämän toivottomaksi jatkoimme matkaa ensimmäisen yön majapaikkaan Busseltonin Kookaburra Caravan Parkiin. Kyseinen leirintäalue osoittautui viihtyisäksi. Leirintäalueen vieressä sijaitsevalla rannalla oli myös näkemisen arvoinen kilometrin mittainen laituri, ja kohtasimmepa yöllä myös ensin rotaksi luullun opossumin. Tämä veitikka löytyi roikkumasta telttamme yltä ja myöhemmin yöllä opossumeja tuntui olevan paikalla kokonainen legioona. Tämä oli varsinainen vitsaus Juholle ja Tatulle, jotka olivat oksasodan kohteena Star trek –äänimaailman keskellä.

Maanantai aamuna suuntasimme kohti Dunsboroughta, jossa suoritimme ostokset ja pojat ottivat mittaa paikallisista ”maankuuluista” piirakoista, voi pojat! Dunsboroughsta matkamme jatkui Cape Naturalisteen valaita katsomaan. SUCCESSFUL! Vuoden ihastelun ja ihmettelyn jälkeen matkamme jatkoi Caves Roadia etelään (joka on jo itsessään nähtävyys, ehkä maailman hienoin tie!). Poikkesimme matkalla Canyons Roadille ja Moses Rockille, joiden päädyistä löydetyt aallot olivat äitienne kuumia ja kylmiä aaltoja suurempia, nämä hipoivat törkeyttä ja meitä. Aalloilta päätimme päivämme rannoistaan kuululle Margaret Riverille, jossa yövyimme. Kyseinen camping alue oli länsi-Australian parhaaksi rankattu leirintäalue, jossa myös hinta oli kohdallaan.

Tiistain ohjelmassa oli Caves Roadin varrella sijaitseva tippukiviluola Mammoth Cave. Luola oli valtava ja suosittelemme sitä kaikille.Tämä lysti maksoi 20 ASD/hölö, well spent! Yritimme kovasti vierailla myös Lake Cavellä samalla lipulla, mutta hetken edettyämme matkamme tyssäsi oppaan omenointiin. Tatu kuitenkin päätyi hetken yllytyksen jälkeen lasten kumiluolaan, johon hän lopulta melkein juuttui. Luolilta matka jatkui Conto Springiin rapuja ja aaltoja toljottamaan, Mira koki tämän luonnon ihmeen ihollaan meren hellässä syleilyssä aallon (ra)kastellessa hänet.










Tiistain ja keskiviikon välisen yön majotuimme Prevellyn leirintäalueella, joka oli samalla matkamme kylmin kokemus. Aamulla poikien horkasta toivuttua suuntana oli Margaret River ja aamupala Colesista. Huomattuamme edellisen yön majapaikan avaimen jääneen palauttamatta, alkoi tästä villi seikkailu takaisin Prevellyyn ja taisto puuttuvaa polttoainetta vastaan tyttöjen jo lämmitellessä piirakoita seuraavalla leirintäalueella. Aamupalan viimein nautittuamme suuntasimme jälleen Prevellyyn, jossa Juho ja Mira perehtyivät surffauksen ihmeelliseen maailmaan yksityisopetuksen saattelemana. Lopputuloksena tästä oli väsynyt kroppa, mutta silti onnellinenmieli onnistuneesta suorituksesta. Tällä välin Tatu ja Sari miettivät syntyjä syviä rannalla värjötellessään. Ilta kului Margaret Riverin kauppoja kolutessa ja aterioidessa. Sen pituinen päivä se.



Torstaina nautimme viimeiset metrit Caves Roadista suunnaten Walpolen kylään. Matkalla poikkesimme Beedelupin putouksilla ja lenkkeilimme paikallisessa risukossa läpi punaisen puun (kirjaimellisesti). Walpole osoittautui idylliseksi maaseutukyläksi. Auringon jo laskiessa kävimme huiputtamassa Mount Claren, jolta emme nähneet juuri mitään toisin kuin läheiseltä näköalapaikalta John Lookoutilta. Upeat näkymät. Illan rauhan hiipiessä katselimme pelikaaneja majapaikan rannalla, nautimme viimeisestä ateriasta ja kauniin tähtikannen tuikkeesta ilon sekaisen ääntelyn, josta joku jo ilmaisikin mielipiteensä (Ihme hyssyttelyä).
Perjantaiaamuna kävimme kokemassa puiden suuruutta, ensin jättimäisen Giant Red Tingle Treen, josta siirryimme Tree Top Walkille. Tämä ilmoja hipova kävely ei hetkeen unohdu. Juho otti mittaa korkeanpaikan kammostaan 40 metrissä (Tatukin löysi omansa), joka osoittautuikin varsin miellyttäväksi touhuksi. Jälleen suosittelemme lämpimiksemme. Kävelyn aiheuttamasta riemusta toivuttuamme suuntasimme Albanyyn, josta jatkoimme matkaa suoraan kohti pohjoista ja Perthiä. Matkaa tässä vaiheessa kotikonnuille Clarksoniin oli kutakuinkin 520 kilometriä.


Matkan varrella ravitsimme itsemme Kojonupin kyläpahasen uuden ostoskeskuksen avajaisissa. Tarjolla olla ilmaisia leivoksia sandwicheistä täytekakkuun, joita osa meistä söi nälkäänsä jopa kohteliaisuuden rajamailla. Kojonupista matka jatkui…rajoitetusti. Noin 25 km Arthur Riveriltä etelään sanoi automme sopimuksensa lopullisesti irti. Syynä tähän oli jokin tuntematon vika, joka nosti moottorin lämmöt sfääreihin. Tämä ei kuitenkaan johtunut vain jäähdytysnesteen tai veden puutteesta, jota yritimme lukuisin kerroin huoltaa. Lopulta saimme jatkettua matkaa läheiselle noin 4 kilometrin päässä sijaitsevalle huoltoasemalle, josta työnantajamme Michael tuli meidät yön pikkutunteina trailerin kera noutamaan. Mainittakoon paikallisen huoltamomotellin vieraanvaraisuus ja sydämellisyys. Paikalliset ilmoittivat yöpymisen mahdottomaksi seudun vaarallisuuden takia. Motellin emäntä ruokki meidät kuudella piiraalla ja paikallinen väki otti heti asiakseen hoitaa tilanteemme. Beaufort Motel Albany highwayn varrella: kiitämme, kumarramme ja suosittelemme! Lopulta saavuimme kotiin Clarksoniin noin kello kolme yöllä. Sen pituinen se (tarkalleen ottaen 1500 km).



…Pysykää kanavalla...

Holiday Part 1: Alussa oli suo, quokka ja aussi.


Hei vaan, hei. Elämä on valintoja täynnä. Meidän valintamme oli tosiaan lähteä kv-harjoitteluun Australiaan ja viimeiset kaksi viikkoa olemmekin sitten viettäneet lähinnä lomaillen. Emme tiedä, kuinka maata, sen luontoa ja ihmisten vieraanvaraisuutta voisi tarpeeksi ylistää. Lomat on kuitenkin lusittu ja eiköhän tämä tästä vielä kurjuudeksi muutu.

Ensimmäisen lomaviikkomme aloitimme tosiaan raskaasti rannalla aurinkoa ottaen ja laudoilla keimoillen, josta käteen (lue:rööreihin) jäi aimoannos suolavettä ja taisipa Juho löytää muutaman hiekansekaisen simpukankin housuistaan. Sari tosin toteutti ensimmäistä lomapäiväänsä murjoittamalla koulutöiden parissa. Tiistaina suuntasimmekin sitten lautalla kohti Rottnest Islandia.


Rottnest Island on läpimitaltaan 11 kilometrin kokoinen saari Länsi-Australian Fremantlen kaupungin edustalla, noin 19 kilometriä rannikolta. Tämä on ainoa paikka maailmassa, jossa ystävämme rottakenguru, niin kutsuttu Quokka, elää luonnonvaraisena. Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä (Sari kuolasi): "Vähän se oli helmi".
Lisäksi saarta ympäri pyöräillessämme tapasimme liskoja, rapuja, mysteerisen nyrkinkokoisen karvajalka hämähäkin, upeita rantoja ja kristallinkirkasta vettä haaksirikkoutuneen laivan. Saaren ympäri seikkailtuamme yövyimme teltoissa Subwayn täyttäminä. Ihmisten mentyä nukkumaan Tatu ja Mira jäivät tuijottamaan tähtiä, joita oli kuin Aabrahamilla lapsia. Juhon voimattomuus ei suinkaan johtunut unen puutteesta tai Subwayn yliannostuksesta, vaan orastavasta reissulenssusta, joka myöhemmin puhkesikin viikonloppuflunssaksi.

Koska meille ei luonnollisesti mikään riitä, lähdimme seuraavana päivänä saarelta palattuamme haalimaan uusia kokemuksia.Tämän toteutimme yhdessä kampusten työntekijäpariskunnan ja heidän tyttönsä kanssa Caversham wildlife parkissa. Siellä näimme jälleen koalat, vompatit ja kengurut, joita pääsimme myös hipelöimään. Sympaattisia olivat nuo luontomme kappaleet. Kappaleena oli myös Tasmanian tuholainen, joka ei ole lainkaan niin kuin Looney Tunesissa väitetään. Ei pyörinyt. Loppupäivän vietimme perheen luona Madagascar 2 elokuvaa katsellessa ja pitsaa nauttiessa, erittäin sydämellinen ja mukava perhe.


Viikonlopun ohjelmaan kuului Perth Royal Show, jonka Juho flunssan köyrimänä skippasi. Showssa Mira, Tatu ja Sari kohtasivat maatilan eläimiä, käärmenäyttelyn, alpakoita ja monen moista markkinaelämää. Tatu kiljui huvilaitteessa kuin tyttö (näin väittivät), “no ei ollut possujuna piste fi”. Mira kiillotutti sikaa ja sari silitti sormusta. Viikonloppu kului muuten lepäillessä, leipoessa täydellisen täyteläistä suklaabanaanipähkinäkakkua herrojen isännälle AD:lle ja suunnitellessa seuraavan viikon Road Trippiä.







sunnuntai 26. syyskuuta 2010

…vompatti edestä, vompatti takaa, vompatti istuu, vompatti makaa…

Viime kerrasta onkin kulunut jo tovi ja paljon on ehtinyt matkan varrella tapahtua. Joka päivä emme ehdi kirjoittamaan, mutta pyrimme ainakin kerran viikossa, jolloin kerromme kuulumiset sitten kootusti.

Päivät ovat kuluneet lähinnä kampuksilla työskennellessä. Pojista noin puolet eivät osaa edes tavata nimeään, erot aboriginaalinuorten ja muiden nuorten välillä näkyvät jokapäiväisessä työskentelyssä ja yhteenotot ovat osa työmme todellisuutta (on haastettu kulman taakse tappeluun, on työnnetty alas laiturilta, räitty päin naamaa ja ravittu hiekalla, lisäksi pojat mätkivät toisiaan nyrkillä päin näköä). Eli elämme ruusuista arkea kiroilun sävyttämässä paratiisissa.

Arki tyttöjen kampuksella on vuorostaan yhtä kuraa. Uuvuttavat työpäivät ovat sisältäneet shoppailua, pedikyyriä ja hipsutusta, elokuvien katselua, kermaisen kaakaon nautiskelua päivän lehden kera, pilatesta, zumbaa, lautapelailua, kristillisessä kirjakaupassa käynnin ja kaikkea muuta yhtä ärsyttävää. Yhteisinä retkinä, jotka lienee tytöille kuormittavimmat, olemme sentään käyneet Perth Mintissä kultaharkkoja hipelöimässä (ja siis näimme myös miten sellainen valetaan) ja Perth Zoo:ssa apinoimassa.

Eläintarha-elämys oli kerrassaan mahtava ja kulutimme siellä useita tunteja. Paikalliset eläimet tuli nähtyä ja Aasia ja Afrikkakin tulivat tutuiksi. Ehdottomasti korkeimmalle rankingissa nousivat Vompatti, Koala, Aasialainen skitso aurinkokarhu sekä tietenkin ystävämme oranki, joka oli vanki. Tatu suoritti omat ristiretkensä kierroksemme aikana ja yllätys yllätys hänet saattoi löytää rottasika vompatin luota. Se oli rakkautta oikeaa, jonka myös samalla puolella häkkiä olevat kiinalaiset joutuivat ikuistamaan kameroihinsa.









Jo historiaan jääviksi asioiksi kuuluvat myös läheisen Clarksonin kauppakeskuksen pommiuhka, Youth alive ja Hillsong Unitedin konsertti!!, Maastopalot, Quinn’s beach, shoppailut, ensimmäinen luonnonvarainen kenguru (puoliksi syöty, puoliksi maatunut ja puoliksi haihtunut), Offroadia herrasväen isännän AD: n tähdittämänä ja tämä oli myös Miran mielestä oksettavan kivaa. Meistä on tullut aivan oikea bändi, emme siis huutele vain vieraisiin pöytiin, vaan tänään soitimme Oceankeys community churchin jumalanpalveluksessa (Tytöt: laulu, Juho: Drums, Tatu: Piano + yhtye sisältää muutaman muun random sällin).









Tulevat kaksi viikkoa tulemme viettämään lomaillen ja tarkoituksena on löhöillä beachillä, shoppailla, käydä beachilla, käydä kansallispuistossa, beachillä, aquaparkissa, vierailu Rottnest Islandilla ja Margaret Riverillä (oletettavasti paratiisi) sekä ehkä käydä myös beachillä. Tästä kaikesta tulette luultavasti kuulemaan lomamme loppupuolella.

Yhteisymmärryksemme blogin kirjoittamisen suhteen rakoilee, joten lopetamme tältä erää.

(Yhtiömme ei ota vastaan minkäännäköisiä valituksia blogin ulkoasusta tai siihen liittyvistä asetuksista. Mikäli on jotain kommentoitavaa, pidättele.)

perjantai 17. syyskuuta 2010

”Why is there so quiet in the house? – Cause we are finns.” :)


Sunnuntai-iltana saavuimme Australian Perthiin n.  klo  22:30 paikallista aikaa. Pitkään kestäneiden laukkujen jonottamisen, tulotarkastuksen ja erinäisten selvitysten (yksi Hong Kongista haalittu tuttavamme jouduttiin eliminoimaan virkailijan toimesta tullitarkastuksessa: Roasted duck has left the building) tekemisen jälkeen pääsimme sisään tuloaulaan, jossa meitä oltiinkin jo vastassa. Kentällä odottivat Michaelin poika Caleb ja yksi poikien kampuksen työntekijä, joka tunnetaan paremmin nimellä Adam. Tulimme saman tien juttuun täkäläisten huumorin ja rennon asenteen kanssa (You got that dickheads?) ja iltamme jatkui kohti majoitusta.

Poikien majapaikka sijaitsee yhden kampuksen työntekijän Andrewn luona, joka onkin todellinen Dundee. Tämä Hulk Hoganin näköinen heppu ei todellakaan ole kuka tahansa random guy, vaan äijien äijä ja kaikkien äitien isä, if we can say…Kelläpä ei olisi autonkorjausvälineet keittiön pöydällä rasvoineen päivineen, lisäksi jääkaapista löytyi lähes ainoana elementtinä järjetön kimpale lihaa ja koti on muutenkin kylmä ja kolkko kuin Siperia. Yöt ovat tällä hetkellä todella jäätäviä ja talo on pölyinen.

Poikain työharjoittelun aikana tulee tapahtumaan enemmän tai vähemmän poikien kampuksella, joka on noin kengurun kuseman päässä Hoganilta. Työ sisältää avustusta koulunkäynnin, lukemisen ja yhteiskuntaan sopeuttamisen parissa. Tehtävänä on rajata ja tukea 13-17-vuotiaita poikia erinäisten arjen askareiden kanssa. Toisinaan meno voi yltyä melko villiksi, pojilla ei ole tapoja tai käsitystä todellisuudesta ja ohjeistetut asiat unohtuvat nopeasti. Tässä siis painottaen työn haasteellisuutta.

Tytöt majoittuvat Michaelin luona kaikessa täydellisyydessään (ja myös koti on siis oikea lukaali). Sieltä on lyhyt matka tyttöjen kampukselle ja kaupoille ;)

Tyttöjen työ kampuksella on samantyyppistä, kuin poikienkin omalla kampuksellaan. Tähän asti päivät ovat sisältäneet mm. korujen tekoa, zumbaa, sanomalehtien lueskelua ja tyttöjen hakua kouluun. Yleisen haahuilun lisäksi olemme vähintään pyrkineet ravitsemaan itsemme ja toisemme valkoisella leivällä eri muodoissa.
Ps. Täkäläinen herkku oli meille kauhistus, nimittäin tuote nimeltä ”Vegemite”. Maistakaa itse. =P

perjantai 10. syyskuuta 2010

Tatulla oli takana ainakin kahden vuorokauden valvominen, koska ei ollut saanut unta.

Tällä kerralla ja tästä eteenpäin jatkamme Miran aloittamaa blogia yhdessä voimalla neljän miehen – 2miestä + 2 naista = Juho, Tatu, Mira ja Sari.

Saavuimme Hong Kongiin noin kello seitsemän aamulla paikallista aikaa. Pitkä ja pakaroita pehmittävä matkamme oli toistaiseksi saatu päätökseen ja seuraavat kaksi päivää on tarkoituksemme viettää Kiinain maalla. Päivä kului (niin kuin mekin) enemmän tai vähemmän matkustamisen aiheuttamasta väsymyksestä kärsien, jota lievitimme päivällä muutaman tunnin mittaisella siestalla. Visiitillämme majoitumme Wan Chain kaupungin osassa Cosmo-hotellissa, jonka siis aikaisemman ymmärryksemme mukaan piti olla Cosmopolitan-hotel, mutta ”jo” noin neljän tunnin selvityksen ja neuvottelun jälkeen saimme majapaikaksemme saman konsernin toisen hotellin, joka siis kyseinen Cosmo-hotel. Tunne hotellijärjestelyiden suhteen oli molemmin puolin, niin virkailijoiden (joita ei eroittanut toisistaan, yksi oli Ping ja toinen Ping Pong) kuin meidänkin, hyvinkin eksottiinen kuten monsuunin aiheuttama ilmankosteus sekä paikoin jopa hieman räjähdysaltis…Tämä purkautuikin myöhemmin illalla ukkosena ja salamointina, Tropic Thunder.

Illansuussa kävimme ihailemassa paikallisia rakennuksia, jotka siis hipoivat taivaita ja kuten myös päivällisemme hinta…Hong Kong ei siis niitä maailman halvimpia kohteita…Lisäksi kun ruuaksi saa Caesar-salaatin, joka maistuu lähinnä vanhan meripurren ruumassa lionneelta kuppaiselta lahnalta, ei makuelämys kovinkaan taattu…kiitokset tästä jonkinlaisen anjoviksen jäljitelmän, jonka määrällä olisi voinut pelastaa kehitysmaita (huomaa monikulttuurinen viitekehys ja asian reflektointi). Päätämme päivän ukonilmaa ihaillen suuntanamme huomenna Victoria Peak. Here we come!

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Tomorrow comes too soon


Suuntaan aamuyöllä taksikyydillä Helsinki-Vantaalle. Siitä ilosta maksaa mieluummin, kun pääsee perille ajoissa. Nipin napin ehtivät julkiset eivät houkuta, kun niitä menee niin harvakseltaan aamuyöstä :/ Lisäksi olis ollu rasittavaa järjestellä aikatauluja junien ja bussien mukaan, kun vaihtoaikaakaan ei olis ollu paljoa.


Mun kanssa matkaan lähtee Tatu, Juho & Sari. Me suoritetaan harjoittelu samassa paikassa, joka on Perthin Oceankeys Community Church & Catalyst Schools. Työnkuvaamme kuuluu srk- ja koulutyötä nuorten parissa. Niistä lisää myöhemmin.

Tällä hetkellä on aika odottava ja tyytyväinen fiilis. Vielä vähän pakkailua ja tavaroiden laittamista valmiiksi lähtöä varten. No worries! :D

torstai 26. elokuuta 2010

Mieli vaeltaa, missä tahtoo…


Ulkona vallitseva syysilma saa ajatukset helposti vaeltamaan Australian kevääseen. Siihen on enää 2 viikkoa! 8) Aika menee niin nopeesti että. Olen yrittänyt nauttia näistä jäljellä olevista päivistä ja käynyt kuvailemassa ulkona. Tässä kesän ja syksyn aikana olen myös ehtinyt tavata sukulaisia ja olla töissä.

Koulun alkaessa matkajärjestelyihin on tullut selvyyttä, kun on voinut yhdessä muiden ulkomaille lähtevien kanssa jutella mm.  siitä mitä tarvitsee ottaa mukaan. Itsellänihän olisi unohtunut ainakin kansainvälinen rikosrekisteriote ja ties mitä muuta tarpeellista…
Nyt on kaikki pakolliset matkajärjestelyt kunnossa ja enää pitäisi pakata.
Kouluhommatkin odottavat vielä tekijäänsä. Argh!

Olen huomannut käyttäytymisessäni jokseenkin inhottavia piirteitä tällaisen suuren muutoksen lähestyessä. Levottomuus on lisääntynyt ja keskittymiskyvyn puutetta ilmaantunut. Lisäksi olen huomannut olevani erittäin ärsyttävä. Ehkä siinä ei ole mitään uutta :D. Läheiset ihmiset (eniten aviomieheni) ovat saaneet osansa oikuttelevasta itsestäni ja joutuneet kärsimään. Sorry.

Jotenkin kummasti on alkanut viimepäivinä tehdä mieli mm. Fazerin Sinistä, ruisleipää ja salmiakkia, nam :D Syön niitä varastoon, niin ei sit ulkomailla tee mieli. Nii vissii :p